Kieli-identiteetin etsijä: Yksi elämä viittomakielisyyden ja nationalismin keskellä

Tervetuloa toiseen vierasblogiimme, jossa sukelletaan Suomessa oleviin kieliin vierailevien kirjoittajien johdolla! Tällä kertaa mukana on tutkija ja kirjailija Juhana Salonen, jonka työ keskittyy suomalaiseen ja suomenruotsalaiseen viittomakieleen, kieli-identiteettiin ja kuurojen yhteisön kokemuksiin autoetnografisesta näkökulmasta. Käy ihmeessä tutustumassa hänen teokseensa ”I sign – Therefore I exist”. Kiitos Juhana, kun olet mukana LAIF-hankkeessa!

Juhana | kuvaaja Outi Pippuri

Olen Juhana Salonen ja esitän tässä autoetnografisen tutkimuksen minun elämästäni.

Salonen on kuuro aikuinen, joka kärsi vakavista psyykkisistä ongelmista murrosiän aikana johtuen epävarmasta kieli-identiteetistään ja tietämättömyydestään ihmisoikeuksiensa suhteen. Tutkimuksen tavoitteena on keskustella avoimesti Salosen elämästä ja pohtia erityisesti vähemmistökielen, kuten suomalaisen viittomakielen, merkitystä eheän kieli-identiteetin sekä ihmisoikeuksien tietoisuuden saavuttamisessa. Pääpainona on kaksi suuntausta: sosiokulttuurinen (kaksikielisyys, monikielisyys, viittomakieli, identiteetti) ja kielipoliittinen (kieli-ideologia, nationalismi, vähemmistökielen asema) näkemys.

Autoetnografia laadullisena tutkimusmenetelmänä sisältää yhteyden itsensä ja muiden kanssa (Chang, H. 2008. Autoethnography as method. Walnut Creek, CA: Left Coast Press.). Tutkimuksen aineisto koostuu henkilökohtaisista muistoista, itsearvioinnista, itsereflektiosta ja ulkoisista materiaaleista kuten päiväkirjoista, haastatteluista ja dokumenteista. Tutkija tarkastelee aineiston avulla yksilöllisiä ja yhteisöllisiä diskursseja kuurona olemisen kokemuksista sekä siihen liittyvistä sosiaalista suhteista yhteiskunnassa.

Tutkimus osoittaa, miksi on tärkeää tarkastella lähemmin sitä, kuinka kuuro henkilö löytää kieli-identiteettinsä yhteiskunnassa. Viittomakielet ovat vähemmistökieliä maailmalla – hyvin usein tiedon ja palvelujen saatavuus viittomakielellä ovat alhaisia. Tästä voi seurata vakavia kriisejä kuurolle henkilölle, jollei hän tiedosta omia kielellisiä ja kulttuurisia oikeuksiaan valtaväestön keskuudessa.

Syvällisempää keskustelua tarvitaan siitä, kuinka vähemmistökielen kieli-identiteettiä ja ihmisoikeuksia voitaisiin kehittää. On välttämätöntä murtaa stereotypioita ja analysoida tarkemmin, miksi nationalismi tai uusnationalismi juontavat juurensa muun muassa muukalaispelosta ja eri kieli- ja kulttuurivähemmistöjen syrjinnästä joko tietoisella tai ei-tietoisella tasolla. Nationalismissa keskitytään useimmiten yhteen muottiin, jossa korostetaan valtakieliä, -kulttuureja ja yhteistä päämäärää. Esimerkiksi integraation ajattelumalli on mahdollisesti nationalismin perua. Kaunis ja utopistinen idea, jossa esiintyy kuitenkin puutteita yhteiskunnan monimuotoisuuden sekä eri kieli- ja kulttuuriperintöjen arvojen ymmärtämisessä.

Nationalismilla viitataan kansallisuusaatteeseen, joka korostaa kansojen ja kansakuntien merkitystä kulttuurissa tai politiikassa. Nykyisin kyseisellä sanalla on huono maine, koska se antaa sellaisen kuvan, että jokin tietty kansa tai kieli on parempi kuin muut. Aina ei ole ollut näin. Muun muassa 1800-luvun Suomessa eri kieliryhmät ajoivat yhdessä suomen kielen asemaa eteenpäin. Nationalismia tuleekin tarkastella kontekstisidonnaisesti. (Länsisalmi, R. & Viitamäki, M. 2018. Kieli ja nationalismi. Kieli, koulutus ja yhteiskunta, 9(6).)

Sitten kielipolitiikkaan. Suomea kutsutaan kaksi- ja monikieliseksi maaksi. Monikielisyyden ohella kielen sisällä voi olla myös suurta vaihtelevuutta eli heteroglossiaa, mikä näkyy muun muassa alueellisina ja sosiaalisina murteina (Dufva, H. & Pietikäinen, S. 2009. Moni-ilmeinen monikielisyys. Puhe ja Kieli 29 (1), 1–14).

Mutta ovatko kielet keskenään tasaveroisessa asemassa?

Näytän videollani dokumentin (kohdassa 5.45 min), jossa kuulokeskuksen korvalääkäri on tehnyt työkykyarvion minusta. Suomenkielisen viranomaisen silmissä minut voidaan viittomakielisenä luokitella alempiarvoiseksi. Tällainen asenne oli suurimpia syitä sille, miksi en halunnut lapsuudessani käyttää lainkaan suomalaista viittomakieltä. Tästä tarkemmin toisella videolla (viittomakielen merkitys lapsen identiteetille).

Autoetnografinen lähestymistapa on yksi avaintekijöistä, mikä voi auttaa valtaväestöä tiedostamaan paremmin yhteiskunnan moninaisuutta eri kieli- ja kulttuuriryhmien edustajien perspektiivistä katsottuna. Sekä tuomaan kielipolitiikkaa enemmän esille. Monikielisyyden periaate ei toimi, jos sitä tarkkaillaan ainoastaan valtaväestön silmin. Monikielisyyttä voi esiintyä myös kielen sisälläkin.

Myös on paikallaan pohtia tarkemmin peruskysymystä: Mitä kieli on? Se on monimutkainen ja kiehtova järjestelmä, jonka avulla ihmiset muun muassa ilmaisevat ajatuksiaan ja tunteitaan. Kieltä tuotetaan ja vastaanotetaan käyttäen eri aistikanavia eli modaliteetteja. Kysymys voi olla esimerkiksi auditiivisesta (kuulo), kinesteettisestä (liike), taktiilisesta (tunto) tai visuaalisesta (näkö) modaliteetista. Tällöin tulisi monikielisyyden ohella puhua myös multimodaalisuudesta. Kielen funktion, tarkoituksen ja sen eri ulottuvuuksien tiedostaminen voi kenties muuttaa yhteiskunnan asenteita.

Kielipolitiikka viittomakielisen silmin-esitelmäni esitettiin Helsingin yliopistossa järjestetyssä Nationalismi kielikoulutuksessa ja kielipolitiikassa -seminaarissa 15.11.2019. Autoetnografinen tutkimus Salosen elämästä perustuu Viiton – olen olemassa -teokseen ja julkaistuihin artikkeleihin (esim. Kieliverkostossa)

Kuvaaja: Jussi Rinta-Hoiska

Lukusuositus uusimpaan artikkeliini:

Kielikoulutus viittomakielisten silmin: suppean nationalistisen kieli-ideologian pyörteissä (2024)

Salonen, J. (2024). Kielikoulutus viittomakielisten silmin : suppean nationalistisen kieli-ideologian pyörteissä. In M. Autere, & R. Länsisalmi (Eds.), Nationalismi ja kieli : näkökulmia kieleen, kielikoulutukseen ja kielipolitiikkaan (pp. 358-393). Suomalaisen kirjallisuuden seura. Tietolipas, 289. https://jyx.jyu.fi/jyx/Record/jyx_123456789_99689